Yhteinen satama

Toiminnan perusteluna ovat Rayn avustus strategian mukaiset tavoitteet joka muodostuu seuraavasta toimintakokonaisuudesta. Yhdistyksen perustoiminta edellytyksien jatkuminen ja kahden päihdetyön toimijan yhdistyminen. Yhdistyksen toiminta kenttä tulee laajenemaan uudelle osa-alueelle, työelämässä olevat päihdeongelmista kärsivät kansalaiset, tämä tulee vaatimaan yhdistysten henkilöstön koulutusta molempien toimintojen alueella jotta kyseisiä hoitomalleja pystytään pyörittämään. Samoin syrjäytyneet ja syrjäytymisvaarassa olevat moniongelmaiset asiakkaat ovat uuden projektin kohderyhmänä. Vapaaehtois- ja vertaistoiminnan jatkumisella on erittäin suuri painoarvo. Yhdistys kehittää jatkuvasti erilaisia keinoja auttaa päihdeongelmaisia ihmisiä. Uuden projektin toiminnalla tultaisiin saamaan kaikki päihdeongelmaisten palvelut saman katon alta ja kehitettäisiin järjestölähtöistä auttamistyötä.

Yhdistysten jäsenten koulutus, järjestötoiminnan yhteistyön kasvu Turun alueella joka sisältää yhdessä tehtäviä hankkeita ja koulutus tilaisuuksia. Järjestöjen välisen vuorovaikutus suhteen kasvattaminen. Avoimien ovien päivillä jotka ovat suunnattu erikseen järjestettyinä uusille ja nykyisille vapaaehtoisille, ammattilaisille ja järjestötoimijoille. Näin pyritään luomaan uutta yhteistyörakennetta ja tietoisuutta, ja avoimuutta omasta toiminnastamme. Järjestöyhteistyö tulee saamaan suunnitellulla toiminnalla toivottavasti yhtenäisemmän linjan eri toimijoiden välille sekä

Projekti rahoituksen saatua toiminta aloitettaisiin yhdistämällä toiminnot. Yhdistykseen palkataan projektin vastuuhenkilö joka aloittaisi tiedottamisen ja uusien tukihenkilöiden rekrytoinnin. Sidosryhmille aloitetaan yhteisen tilaisuuden järjestäminen, jossa suunniteltaisiin tulevaa yhteistyötä järjestöjen ja päihdetoimijoiden kesken. Toinen henkilö palkattaisiin toimintaan, jolloin asiakastyöt voidaan aloittaa. Vapaaehtoisten kouluttaminen käynnistetään jota jatketaan nonstoppina kuten rekrytointiakin. Yhdistyksen toiminnasta tiedottamista jatketaan aktiivisesti koko projektin ajan.

Järjestöjen yhteisiä koulutus hankkeita eri kohderyhmille tultaisiin järjestämään 3 kpl vuodessa, riippuen kysynnästä. Järjestöjen välisiä yhteisiä tilaisuuksia tullaan järjestämään myös 3 kertaa. Omille tukihenkilöille koulutuksia, tilaisuuksia ja kokoontumisia järjestetään tasaisin väliajoin. Näin vapaaehtoiset saavat hyvän ja suunnitellun tuen järjestötoimintaan. Myös työnohjaus toteutuu suunnitellusti kuukausittain.

Yhteistyön kehittämistä suunnitellaan yhteisissä kokoontumisissa sekä erikseen sovituissa neuvotteluissa eri toimijoiden kanssa. Suunnittelu tulee olemaan järjestelmällistä jonka suuntaviivat määräytyvät ensimmäisessä yhteisessä tapaamisessa.

Projektin aikana yhdistys kouluttaa omia vapaaehtoisiaan toipumiskurssien ja jatkohoitoryhmien ohjaajiksi sekä koulutetaan vapaaehtoisia pitämään tulevaisuudessa puheeksiottovalmennuksia esim. yrityksille. Uutena asiakaskuntana ovat työelämän päihdeongelmaiset.
Nämä palvelukokonaisuudet ovat Vsmryn toimintoja jotka projektin myötä siirtyvät Tietun palveluiksi.

Syrjäytymisvaarassa ja syrjäytyneiden moniongelmaisten asiakkaiden hoito-ohjelma.

MAANANTAI- PERJANTAI:

Kuljetus: projektin työntekijä hakee asiakkaan kotoa. (tarvittaessa ensimmäisen kuukauden ajan)

klo. 9.00 aloitamme aamiaisella (puuro, leipä, kahvi/tee).
jonka jälkeen tiskataan astiat ja kysellään kuulumiset.
klo. 10.00–11.30 toiminnallinen ryhmä esim. Tavoite-, tunne-, peli-, ruoka-, vertais-, keskustelu- tai siivousryhmä.
klo. 12.30- 13.30 ruoan suunnittelu, kaupasta haku, valmistus, ruokailu ja tiskaus.
klo. 13.30- 15.00 liikuntaa tai yksilökeskusteluja.
Lisäksi erilaisia retkiä kuten: grillaus, kävely, uinti, frisbee heittely, tms.

Torstaisin ei ryhmiä.

Toiminnassa asiakkaiden vastuualueet ovat:

Keittiövastaavat joita kaksi kerrallaan, vastuualueisiin kuuluu Ruoan suunnittelu, kaupassakäynti, ruoan valmistus
Ryhmävastaavan tehtäviin kuuluu valvoa että kaikki hommat hoituu (ryhmät alkavat ajoissa yms.) sekä lukea päivän teksti. Vetää viikoittain yksi ryhmä.
Siivousvastaava jakaa tiskausvuorot päivittäin. Jakaa siivousvuorot viikkosiivoukseen ja on vastuussa siitä kukin hoitaa annetun tehtävän.

Asiakkaat ovat mukana max.6 kk.

Tehtäviä ryhmissä on kaikki päihdesairauteen liittyvät tehtävät sekä 12-askeltyöskentely. Asiakkaiden sitouttaminen toimintaan ja motivoiminen raittiuteen tulee olemaan haasteellista. Toiminnassa toteutetaan matalaa kynnystä eikä asiakkailta vaadita täysraittiutta toiminnassa mukana ollessa. Tarkoituksena saada asiakkaat sitoutumaan toimintaan ja sitä kautta osallistumaan kunnallisiin päihdepalveluihin. Toiminta tukee raittiuteen kannustamalla AA- ja NA-itsehoitoryhmssä käymistä.
Toiminnan pääpaino on kuitenkin arjenhallinnassa eli harjoitellaan pitämään vuorokausirytmi, harjoitellaan sitä, miten rahat saavat riittämään sekä sosiaalisten tilanteiden harjoittelu yms.
Asiakkaiden auttamista tuetaan aktiivisella tukihenkilö toiminnalla. Asiakkaat saavat toimintaan mukaan tultuaan tukihenkilön joka tapaa asiakasta aktiivisesti. Tukihenkilöt ohjaavat myös ajoittain ryhmätoimintoja jotta oma kokemus ja tietotaito toipumisesta sekä arjenhallinnasta tulee asiakkaille moniulotteisesti tietoon.

Asiakkaille tarjotaan myös ryhmätoimintoja joihin osallistuvat eri päihdeongelmista ja eri vaiheissa olevia ihmisiä. Näin asiakkaat saavat mahdollisuuden reflektoida omia asioitaan eri asiakkaiden kanssa.
Toiminta tulee tukemaan hyvin asiakkaiden kykyä selvitä syrjäytyneisyydestä ja katkaista sen kokonaan.

Toiminta olisi kunnallisia päihdehoitopalveluja tukevaa toimintaa järjestölähtöisenä auttamisena.

TOIMINNAN SEURANTA JA ARVIOINTI

TAVOITESEURANTA:

Kaikille Tietu ry:n asiakkaille tehdään kuntoutussuunnitelma, jossa asetetaan yhdessä asiakkaan kanssa henkilökohtaiset tavoitteet. Tavoitteita arvioidaan ja seurataan asettamalla osatavoitteita mm. viikkosuunnitelman avulla. Kokonaistavoitteita tarkistetaan ja viikkosuunnitelmaa muokataan tarvittaessa kokonaistavoitteiden toteutumista edistäväksi.

RYHMÄSEURANTA:

Kaikissa Tietu ry:n alla toimivista toiminnallisissa ryhmissä työntekijät kirjaavat tarkoitusta varten tehtyyn taulukkoon jokaisen ryhmäkerran jälkeen ryhmätoiminnan pvm, ohjaajat, osallistujat, tavoitteen, sisällön ja käytetyt menetelmät, ryhmien tunnelman, ryhmän palautteen sekä muita kommentteja.

ASIAKASSEURANTA:

Kaikille Tietu ry:n asiakkaille työntekijät tekevät alkuhaastattelun ja kirjaavat asiakkaiden perustiedot taulukkoon, josta ilmenee asiakkaan ikä, sukupuoli, hoitohistoria ja käyttöhistoria. Seurannan avulla pystytään kartoittamaan asiakkaiden päihdeongelman vaikeusaste sekä asiakkaan henkilökohtainen kuntoutustarve. Kaikista projektin asiakkaista kirjataan päivittäin huomioita kuntoutumiseen liittyen. Tästä päiväseurannasta näkee toipumisen edistymisen. Lisäksi projekteissa toteutetaan seurantaa kutsumalla asiakkaat intervallijaksoille (2-5 vrk) noin 1 kk välein.

VERKOSTOSEURANTA:

Yhteistyöpalavereissa seurattaisiin asiakkaiden tilannetta ja onnistumisia sekä asetettaisiin uusia tavoitteita. Yhteistyötä muiden toimijoihin kuten järjestöt ja kaupunki seurataan kirjaamalla tapaamisen yhteistyötaho, kesto ja sisältö kuukausiraporttiin.

KUUKAUSISEURANTA:

Tietu ry:ssä tehdään kooste kuukausittain projektin asiakasmäärästä, ryhmätoiminnasta, asiakastyöstä, verkostotyöstä, koulutuksista, työnohjauksista sekä opiskelijoista.

PUOLIVUOTISSEURANTA:

Tietu ry:ssä tehdään kooste puolivuosittain projektin ryhmätoiminnasta, asiakastyöstä, verkostotyöstä, koulutuksista, työnohjauksista sekä opiskelijoista.
Lisäksi seurataan kirjaamalla puolivuosittain projektin tavoitteita (päätavoitteet, työkalut, uusien toimintamallien opettelu sekä tukiverkostoon kiinnittyminen), projektin toteutuminen (yhteistyö, koulutus, yksilölliset asiakaspalvelut, itsehoitoryhmiin AA ja NA kannustaminen, ryhmien teemat ja sisältö) sekä projektin tulokset (jatkohoitomallien luominen, tuotteistaminen).

PROJEKTIN PÄÄTTYMISEN JÄLKEINEN SEURANTA:

Projektin onnistumista arvioidaan 3, 6 ja 12 kuukauden jälkeen projektin päättymisen jälkeen. Asiakas kirjaa yhdessä työntekijän kanssa projektin päättyessä tavoitteet, toimintasuunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi sekä kriisitilanteiden hallintamenetelmät. 3 kk:n jälkeen asiakkaan kanssa seurantakäynnillä kirjataan onko asiakas onnistunut pääsemään tavoitteisiinsa ja jos on, miten? Jos ei, miksi? , minkälaisiin vaikeisiin tilanteisiin asiakas on joutunut ja miten niistä selvinnyt?, kirjataan uudet tavoitteet seuraavalle 3 kk:lle, onko niihin päästy ja luodaan uudet tavoitteet seuraavalle 6 kk:lle. Tehdään yhdessä asiakkaan kanssa suunnitelma jolla asiakas varmistaa pysymisensä raittiina tulevaisuudessa. Lisäksi asiakas kertoo miten projekti on vaikuttanut hänen elämäänsä viimeisten 12 kk aikana. Lisäksi projekteissa toteutetaan seurantaa kutsumalla asiakkaat intervallijaksoille (2-5 vrk) noin 1 kk välein. Sen tarkoitus on kartoittaa asiakkaan arjessa selviytymistä sekä havainnoida asiakasta omien voimavarojen vahvistumisesta. Seurannan tärkeimpiä tehtäviä olisi seurata, pystytäänkö kyseisellä toimintatavalla auttamaan syrjäytyneitä asiakkaita saamaan kiinni elämänhallinnasta sekä auttamaan heitä sosiaalisten kontaktien luomisessa.

KOULUTUSSEURANTA:

Kaikista koulutuksista niin vapaaehtoistyötä tekeville tukihenkilöille, palkatulle henkilökunnalle sekä vapaaehtoisille ryhmänohjaajille järjestetystä, tehdään seurantaa. Koulutukset, sisällöt, osallistujat sekä koulutuksista saatu hyöty kirjataan ylös.

TUKIHENKILÖTOIMINNAN SEURANTA:

Käytössä on tukisuhteen seurantalomake joka täytetään jokaisen tukitapaamisen yhteydessä. Siinä seurataan tapaamisen sisältöä, tukihenkilön huomioita tuettavasta sekä koettu hyöty tapaamisesta. Lisäksi tehdään suunnitelma seuraavaksi tapaamiskerraksi.

TIEDOTTAMISEN JA MARKKINOININ SEURANTA:

Seurataan markkinoinnin ja tiedottamisen kuluja, onko mainonta ollut tuottavaa, montako asiakasta/tukihenkilöä on tullut kyseisen mainoksen /tiedotteen kautta. Asiakaskyselyllä kysellään mistä asiakas on saanut tiedon toiminnastamme tuottavan mainontakeinon/tiedottamisen löytämiseksi.

INFOTILAISUUKSIEN SEURANTA:

Seurataan montako osallistujaa on kyseiseen tapahtumaan/tilaisuuteen. Asiakaskyselyllä selvitetään kulloinkin kyseessä olevan tilaisuuden anti/hyöty.

YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN:

Yhdistys tulee projektin aikana kehittämään ja kasvattamaan yhteistyötä laajasti Varsinais-Suomen alueella. Tarkoituksena saada yhteistyö kasvamaan kolmannen sektorin toimijoiden kuten myös kunnallisten palvelun tuottajien välillä.

Toimintaamme on ollut tällä hetkellä yhteydessä Heikki Lampolan säätiön hallituksen jäsen joka ehdotti yhteistyötä. Sovimme neuvotteluiden jatkumisesta kesän jälkeen. Tällöin suunnitellaan miten yhteistyötä aloitetaan sekä onko meidän asiakas kunnassamme mahdollisia Lampolan säätiön palvelun käyttäjiä.

© Tietu Ry - Tietoa ja tukea päihdeongelmiin.